Uusimmassa Evita-lehdessä (1/2011) oli ohjeet peruskakkutaikinaan (kuivakakku) ja sen eri muunnelmiin. Jutussa kerrottiin esim. miten ainekset tulee sekoittaa keskenää riippuen siitä haluaako murenevaisen, kostean vai kuohkean kakun vai kenties muffinseja. Todella hyödylliset, muunneltavissa olevat ja selkeät ohjeet! Kokeilin yhtä esimerkkitaikinaa ja tein siitä muffineita.

Muffinit on aseteltu kuvassa aiemmassa postauksessa esittelemääni Iloleipurin muffinssitelineeseen.

Resepti piti yhdistellä eri ohjeista, joten tässä käyttämäni versio. Ohjeella voi tehdä muffineiden sijaan yhden kakun. Paista kakkua silloin 175 asteessa tunnin verran.

OHJE:

kakkutaikina:
150 g voita tai margariinia
2 dl muscovadosokeria
2 kananmunaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ dl kermaa tai kahvia
1 dl paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä rouhittuna

1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

2. Lisää sulatettu rasva, kuivat aineet ja neste vuorotellen kakkutaikinaan. Lisää pistaasipähkinärouhe.

3. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista muffinien koosta riippuen 15-20 min 200 asteessa.

kuorrute (kaneli-kinuski):
2 dl vispikermaa
1½ dl fariinisokeria
1 rkl voita tai margariinia
½ tl jauhettua kanelia

1. Mittaa vispikerma ja fariinisokeri kattilaan. Keitä n. 10 min, kunnes seos on paksuuntunut kinuskimaiseksi. Tee vielä testi ja tipauta tippa kinuskia kylmään vesitilkkaan. Jos kinuski jähmettyy, se on valmista.

2. Sekoita kinuskin joukkoon voi tai margariini sekä kaneli.

 

OMAT KOMMENTIT:

Maku ja rakenne oli mielestäni kohdallaan näissä muffineissa. Ilman kuorrutusta muffinit eivät ole makeita, mutta ovat hyviä sellaisenaankin. Tuo kinuski-kaneli -kuorrute sopii todella hyvin näihin muffineihin. Yhdistelmä on sopivan makea. Meillä ihastuttiin kovasti näihin!