Oli pakko päästä heti "leikkimään uusilla leluilla" eli testaamaan uusia tarvikkeita. Tein ihan muita kukkia, mutta innostuin kokeilemaan samalla gerbera-muotteja. Olin todella yllättynyt siitä, kuinka hyvään lopputulokseen pääsin heti ensimmäisellä kerralla Samalla totesin, että heinäntekokin on helppoa, kun on oikeat välineet. Uudesta, mustasta "veineristä" tuli kertaheitolla lempimarsipaanityökaluni. Toisena tulee muotoilusieni, jonka päällä on ihanan helppoa muotoilla kukkien terälehtiä!

Pinkki marsipaani on samaa, jota jäi yli kännykkäkakusta. Tein jokaisella kolmella gerbera-muotilla kukat, kävin lehdet "veinerillä" läpi ja kiinnitin kukat päällekkäin valmiilla sokerikuorrutteella. Töpsöttelin keskustaan hiukan viininpunaista kristallijauhetta, mutta se ei mielestäni ollut ihan oikea sävy näihin. Kukkien keskusta on mustaa sokerimassaa. Tein keskustoihin jäljet sihdillä, mutta ne eivät näy kuvista. Oranssin kukan keskustassa jälki näkyy.

Oranssi kukka on keltaista marsipaania, jota värjäsin oranssilla. Tein kukan keskikokoisella gerbera-muotilla. Keskusta on ruskeaa marsipaania, johon painoin sihdillä jäljet (taikka siis painoin palluran ensin kiinni sihdin verkko-osaan ja kiinnitin sitten vasta paikoilleen).

Sitten joskus, kun haluan oikeasti tehdä gerberoita, täytyy ottaa mallia Ebeltä :)