Kone tosiaan reistailee edelleen, joten olen aika paljon myöhässä tässä päivitysaikataulussa. Koitan hiljalleen kuroa aikataulun kiinni.

Tämä on siis viimeinen Syyspileiden tarjoiluista. Herkku on Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta. Huom! Tästä saa helposti laktoosittoman.

Ohje suoraan kirjasta otettuna:

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 dl sulatettua rasvaa
1 dl mantelirouhetta
3 omenaa

 

Päälle:
150 g mantelimassaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 rkl mantelilikööriä
70 g mantelilastuja (1 pss)

 

1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut jauhot vuorotellen maidon kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi sula rasva sekä mantelirouhe.

2. Kaada voideltuun ja jauhotettuun, halkaisijaltaan n. 24 cm:n piirakkavuokaan. Viipaloi kuoritut omenat ja asettele viipaleet taikinan päälle.

3. Paista 200 asteessa n. 20 min.

4. Annan piirakan jäähtyä hyvin paiston jälkeen.

5. Kauli mantelimassa hyvin ohueksi ja nosta piirakan päälle. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja mantelilikööri keskenään. Kuorruta mantelimassan pinta seoksella.

6. Paahda mantelilastuja kuivalla paistinpannulla ja peitä tuorejuusto-tomusokerikuorrutus niillä.

7. Voit sihdata kakun päälle tomusokeria sekä koristella lopuksi marsipaaniruusuilla.

 

OMAT KOMMENTIT:

Minulla ei ollut varastossa mantelilikööriä enkä viitsinyt ostaa sitä vain yhtä ruokalusikallista varten, sillä lopulle liköörille ei ollut tiedossa käyttötarkoitusta. Niinpä korvasin liköörin 1 teelusikallisella DrOetkerin manteliesanssilla. Se oli mielestäni aivan liikaa. Tuorejuustosekoitus maistui voimakkaasti karvasmantelilta enkä pidä karvasmantelin mausta. Tosin palautteesta päätellen sellainen, joka tykkää kyseistä mausta, tykkäsi kakusta tosi paljon. En sitten tiedä, olisiko maku ollut lempeämpi liköörin kanssa. Muuten kakku oli hyvää! Eli ensi kerralla ostan joko likööriä tai laitan ainakin puolet vähemmän esanssia.

En ehtinyt tehdä tähänkään koristeeksi marsipaaniruusuja. En myöskään ehtinyt paahtaa päällä olevia mantelilastuja, joten laitoin sellaisenaan suoraan pussista.