Äidin puolen sukuni vietti historiansa ensimmäistä sukukokousta, johon sain kunnian tehdä kakut. Kunnia siinäkin mielessä, että viime syksynä edesmennyt mummuni olisi pitokokkina tehnyt ne, jos olisi elänyt ja ollut voimissaan. Nyt piti tyytyä sitten lapsenlapsen tekeleisiin :P

Tämä oli pääkakku.





Kaikki tarjotut kakut olivat erilaisia, mutta niitä yhdistivät kakkujen alareunoissa olleet koristenauhat. (Vihreä väri tulee Kuusirannan kuusesta ja koristenauhakin voi kaukaisesti muistuttaa kuusiaitaa Cool )

Kakun tiedot: Kyseessä on noin kolmesta 5 munan kääretorttulevystä koottu nelikerroksinen kakku. Täytteenä oli mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä ja niitä oli kolmessa välissä. Kostutus Spritella. Eristeenä sokerikreemiä. Päällystä ja kaikki koristeet sokerimassaa ja marsipaania. Kukkien keskustat nonparelleja ja sokerihelmiä. Oksa on spritsattu suklaalla. Katsoin hiukan mallia Taikinaterapia-blogista.

Tässä kakku vielä tarjolla juhlissa kera gluteenittoman kakun:

Olen lopputulokseen melko tyytyväinen, paskemminkin olisi voinut mennä Nauru Spritsaustaitokin oli jo vähän parantunut (tosin suurimman ilon pilasi huono pursotuspussi). Juhlavierailta kuulin ihan positiivista palautetta kakusta. Pelkäsin etukäteen vähän, että tämä on liian moderni kakku varsinkin vanhoille ihmisille, mutta myös heiltä tuli mukavaa palautetta!