1245699914_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensimmäistä kertaa tein Britan torttua ja hyvin onnistui. Syöjät olivat samaa mieltä, sillä torttu hävisi nopeasti.

Pohjan ohje oli vanhasta Kotiliedestä ja täytteen ohje Mansikkamäestä. Laitan tähän kuitenkin Kotilieden ohjeen kokonaan, sillä äitini on tehnyt sillä ja hyvää on ollut. Tässä tein vain puolikkaan annoksen, sillä syöjiä oli vähän ja muutakin syötävää oli.


KOTILIEDEN BRITAN TORTTU -OHJE: (10-12:lle)

pohja:

  • 100g voita tai leivontamargariinia
  • 1 dl sokeria
  • 2 keltuaista
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kermaa

pohjan päälle:

  • 2 valkuaista
  • 1 3/4 dl sokeria
  • 1-2 tl vanilliinisokeria

pinnalle:

  • 1 dl hasselpähkinärouhetta

täyte:

  • 2 dl kuohukermaa
  • mansikkaviipaleita tai pieniä kokonaisia mansikoita
  • muutama metsämansikka
  • (sokeria)


1. Leikkaa uunipannun/pellin/vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele se ohuelti voilla. (Kannattaa tosiaan voidella, sillä pohjasta tulee melko ohut ja irtoaa paremmin voidellusta paperista.) Kuumenna uuni 175 asteiseksi.

2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää keltuaiset yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää vuorotellen kerman kanssa taikinaan. Vaivaa taikina tasaiseksi ja levitä kerrokseksi leivinpaperille uunipannussa/pellillä/vuoassa.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokerit edelleen vatkaten. Levitä jäykkä marenkiseos lusikalla taikinan päälle ja ripottele pinnalle pähkinärouhetta. (Itse laitoin mantelilastuja, sillä rouhetta ei ollut kaapissa.) Kypsennä kakkua uunin alaosassa 20-30 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa torttu kahtia.

4. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja pursota/levitä toiselle torttupuoliskolle. Viipaloi päälle mansikoita ja nosta toinen torttupala päälle. Tarjoa ennen kuin marenki sulaa.


TOINEN TÄYTEVAIHTOEHTO:

(Löysin siis ohjeen Ebeltä Mansikkamäestä ja tässä suora kopio siitä.)

  • 1 prk (250 g) rahkaa (käytin Eben tavoin vaniljarahkaa)
  • n 1/2 l vadelmia, mansikoita tai muuta marjaa)
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 dl kuohukermaa

Sekoita rahkaan marjat ja mausta sokerilla. Vatkaa kerma ja nostele täytteeseen. Leikkaa pohja kahteen osaan, levitä täyte toisen päälle ja nosta toinen levy kanneksi. (Itse tein samoin kuin Ebe eli laitoin kerma-rahkaseosta, sitten mansikat ja vielä päälle kerma-rahkaseosta. Sen jälkeen toinen levy päälle.)