Tein nämä piparit 5 vuotta täyttävälle tytölle, joka on tietysti suuri Hello Kitty -fani :)

Alkuperäisestä digikuvasta muokattu piirros oli mielestäni niin söpö, että laitan senkin tähän:

Tein piparit fantasiapipareiden ohjeella. Minulla ei ole Hello Kitty -piparimuottia, joten tein sen itse. Piirsin hahmon mallista Ikean muoviseen kakkualustaan ja leikkasin. Muotti laitetaan kaulitun taikinalevyn päälle ja leikataan esim. veitsellä reunat. Toimi todella hyvin, sillä muovi on tarpeeksi paksua ja kestävää. Kestää kauan ja voi pestä (toisin kuin esim. pahvista leikattu). Yksi vaihtoehto on myös leikata muotti sellaisen kannellisen rasian kannesta, joka menisi muuten roskiin (kannellinen jäätelöpurkki, muovinen hillopurkki...).

Koristeluohjeet katsoin SugarBellelta. Tuli vähän kiire pipareiden kanssa ja unohdin tehdä paksumpaa valkoista pikeeriä reunoja varten. Näin ollen en ole tyytyväinen valkoisiin rajauksiin. Pinkki pikeeri oli lisäksi värjännyt valkoista pikeeriä yön aikana, vaikka olin antanut pinkin kuivua ensin ennen kuin lisäsin valkoisen. Musta pikeeri puolestaan "imee" tuon pinkin pikeerin kirkkautta eikä näissä kuvissa erotu oikea sävy.

Ensimmäisiksi tekemikseni Hello Kitty -pipareiksi nämä ovat ihan ok. Tästä on hyvä parantaa. Kokonaisarvosana 8- :)