TYÖVAIHEET:

Tein piparit aiemmin testaamallani Mansikkamäen Eben ohjeella. Leikkasin piparit taikinasta marsipaanityökaluja ja ”viivoitinta” apuna käyttäen. Koristeena oleva valkoinen ja musta pikeeri on tehty jälleen Eben ohjeella. Mustaa pikeeriä saadaan niin, että pikeeriseokseen lisätään lakritsikastiketta ja mustaa pastaväriä. Näin mustat piparit maistuvat siis hennosti lakritsilta. Tämäkin vinkki myös Ebeltä. Pipareita oli kaikkiaan n. 50 kpl.

Sirut ovat Sallisen keltaista marsipaania. Leikkasin sirut ensin sopivan kokoisiksi laatoiksi, joihin painelin sitten urat/kuviot marsipaanityökaluilla. Viimeiseksi maalasin sirut tarkoitusta varten hankkimallani kultaisella pastavärillä (ks. alempaa lisää väristä). Sirut olivat siis valmiina, kun aloin koristella pipareita. Pursotin ensin pikeerin piparin päälle ja laitoin sitten saman tien sirun pikeerin päälle.

KOMMENTIT:

Pikeeristä: Voi että, kun tämä pikeerin käyttö vaatisi harjoitusta! Pitäisi järjestää itselleen viikonlopun mittainen pikeerikurssi. Helpompaa tietysti olisi, jos joku olisi vieressä neuvomassa, ettei kaikkea tarvitsisi testata kantapään kautta. Näissä pipareissa varsinkin tuo valkoinen pikeeri oli lopulta liian paksua ja pinta jäi siksi vähän epätasaiseksi. Lisäksi en vaan saa vedettyä pikeerillä suoraa, tasaista viivaa. Tuli muutenkin olo, ettei kukaan tunnista näitä edes SIM-korteiksi, mutta pipareiden tilaaja oli ainakin onneksi innoissaan nähdessään ne.

Kultaisesta pastaväristä: Kokeilin kyseistä väriä ensimmäistä kertaa. Se on muutenkin arvokkaampaa kuin tavalliset pastavärit, joten ehkä siksikään sitä ei ole tullut kokeiltua. Täytyy kyllä sanoa, että jo on kummallinen väri!

Tarkoituksenani oli värjätä keltainen marsipaani kultaiseksi, koska oletin, että väri toimii samoin kuin muut pastavärit. Aika pian kävi kuitenkin selväksi, että se ei tule onnistumaan. Väriä tarvittaisiin koko purkki, jos riittäisi sekään, vaikka värjättävää marsipaania ei ollut edes paljon. Marsipaanista tuli kullankeltaista, mutta ei siis lähellekään kultaista.

Päätin koittaa maalaamista. Se sujuikin paremmin. Väriä tosin kului valtavasti verrattuna tavallisiin pastaväreihin, vaikka maalasin vain yhden kerroksen per siru. Kaikenlisäksi onnistuin kaatamaan väriä pöydällekin. Väriä kului kaikkiaan 2/3 purkillista!

Maalaamisen jälkeen selvisi, miksi Bake and Party käyttää väristä nimeä tahnaväri. Aina ennen purkin avaamista väri pitää sekoittaa hyvin. Väri on koostumukseltaan kuitenkin todella juoksevaa eikä geelimäistä niin kuin tavalliset pastavärit. Mutta. Väri kuivuu todella nopeasti ja sitä on TODELLA vaikea saada lähtemään irti leivinalustasta tai siveltimestä. Jos väriä lähtee rapsuttamaan, voi huomata sen muuttuneen tahnamaiseksi. Tahnaa, joka tarttuu sormesta toiseen.

Pakkohan minun oli maistaa etukäteen, miten väri käyttäytyy siruissa. Pelkäsin, että tahnamaisuus tuntuu niissäkin. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. Pipareita syödessä en huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.