Näillä cookieseilla on tapana kadota ennen aikojaan. Olen tehnyt näitä jo muutaman kerran, mutta ne ovat päässeet loppumaan ennen kuin olen ehtinyt ottaa niistä kuvan. Ohje on peräisin naapurista. Nämä ovat 98%:n täydellisiä cookieseja, aivan ihania.

Taikinasta saa kuvassa olevan cookiesin kokoisia (halkaisija arviolta n. 8-10 cm) pipareita noin 25 kpl, pienempiä kaksinkertaisen määrän. Teen nämä cookiesit vähän soveltaen, ohjeen lopussa omat kommenttini.

 
200 g voita
2,4 dl fariinisokeria
1,2 dl sokeria
2 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
130 g valkosuklaata
200 g maitosuklaata (voi syödä 1-2 riviä )

 

Sulata voi melko pehmeäksi. Sekoita tai vatkaa fariinisokeri ja sokeri voin kanssa. Lisää munat ja kuivat aineet (vehnäjauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, suola). Sekoita. Lisää lopuksi paloiteltu suklaa.

Tee taikinasta kökkäreitä pellille. Cookiesit leviävät jonkin verran uunissa, joten jätä hiukan tilaa niiden väliin. Paista 190 asteessa 7 minuuttia.
 

OMAT KOMMENTIT:

Käytän näissä cookieseissa yleensä vain maitosuklaata eli laitan sitä vajaa kaksi levyä. Täydet kaksikin levyä voi laittaa, vaikka tuo ohjeen suklaamitoitus on jo valmiiksi reilu (kerrankin!). Kuvassa näkyvissä cookieseissa käytin Maraboun Smarties-suklaalevyn, kun kaapissa sattui olemaan sellainen.

Kokeilin näihin pipareihin ekaa kertaa myös tuota suklaakuorrutetta (sulatettua maitosuklaata). Oli tosi ihana

Cookiesien koostumus lähentelee mielestäni täydellisyyttä, sillä ne jäävät vähän pehmoisiksi. Mitä isompia niistä tekee, sen vähemmän ne myös leviävät.