Kerrankin ehdin järjestää itselleni koristeidentekosession. Tein pääasiassa koristeita joulun leivonnaisiin. Lisää kuvia tulee, jahka kaikki koristeet ovat ehtineet kuivua tarpeeksi.

Löysin söpöjä possuja Suklaapupun blogista. Otin mallia suoraan niistä.

Kuva on vähän epätarkka, mutta kämppäni pohjaratkaisu (valaistuksen kannalta) ja ulkona oleva synkkyys tekevät kuvaamisesta ikävän haasteellista. Menköön tällä kertaa tällainen epätarkempi, mutta tunnelmaltaan kivempi kuva.

Possut ovat Sallisen vaaleanpunaista marsipaania, silmämunat itsesävytettyä vaaleaa marsipaania. Silmien keskellä on tummanruskeat nonparellit. Korvat ja hännän kiinnitin DrOetkerin tuubisokerikuorrutteella. Muut osat pysyivät, kun painoin ne yhteen.

Joulun aikaan sitten selviää, mihin leivonnaiseen nämä possut päätyvät.