Ei näköjään riittänyt, että kakku ja pöytäliina ovat vihreitä, vaan koko kuva on sävyltään vihreä :/

Tämä kuva on lähinnä kakun alkuperäistä väriä.

Helmiäiskiille näkyy hyvin tässä kuvassa.

 

Gradun tekeminen alkoi ahdistaa liiaksi, joten päätin rentoutua ja piristää itseäni leipomalla "turhan" kakun. Se ei ole siis mitään tilaisuutta varten, vaan lähinnä kyseessä on testikakku. Käytin nimittäin tilaisuuden hyväkseni ja harjoittelin erilaisia kakuntekokikkoja.

Kakku on päällystetty itsetehdyllä vaahtokarkkitaikinalla (ohje Kinuskikissan). Sen valmistaminen on epäilyttänyt suuresti minua, sillä kyseessä ei ole ehkä maailman yksinkertaisin juttu. Eri blogeista olen lukenut monenlaisia varoituksen sanoja. Taisin onnistua ensikertalaiseksi kuitenkin melko hyvin. Suurin pelkoni nimittäin oli, että taikinasta tulee sitkeää, mutta niin ei käynyt. Taikinan kaulitseminen tosin oli hikinen homma, sillä vaahtokarkkitaikina tuppaa vetäytyä koko ajan kasaan. Ojentajat ja vatsalihakset saivat tiukan treenin :D

Vaahtokarkkitaikina on selkeästi parhaimman makuinen verrattuna marsipaaniin ja sokerimassaan. Valmistaminen on kuitenkin hidasta eikä taikinan työstettävyys ole mielestäni paras mahdollinen. Tulen silti varmasti kokeilemaan taikinaa vielä uudelleenkin.


Tein taikinan valkoisista vaahtokarkeista. Testasin vihreää nestemäistä elintarvikeväriäni, joten siitä tuli tuo hento vaaleanvihreä häivähdys. Vaaleanpunaiset kukat ovat marsipaania ja tehty Bake and Partyn avajaisista ostamillani kukkamuoteilla (testasin niitäkin ensimmäistä kertaa). Sokerihelmet ovat Dr.Oetkerin. Suihkuttelin päälle myös helmiäiskiillettä.

Tämä kakku on kooltaan 3 munaa. Välissä mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä. Kakun ja vaahtokarkkitaikinan välissä on sokerikreemikerros, jossa käytin vähän mansikanmakuista tomusokeria.