Tämä kakku meni 1-vuotiaan tytön syntymäpäiville.

Pohja on 8 munan vaalea kakkupohja, kostutus vadelma-mansikkamehulla. Täytteenä on mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä, eristeenä sokerikreemikerros. Päällys on vaahtokarkkikuorrutetta (MMF), jonka tein jälleen Pionin ohjeella. Vaahtokarkkeina käytin Haribon vaaleanpunaisia vaahtiksia, joista tuli jo itsessään tuo soma väri.

Koristeet ovat marsipaania. Koristeet ovat valkoisella marsipaanikiekolla, jonka tomutin vaaleanpunaisella kristallijauheella. Helinän osat leikattu ääriviivoja myöten mallista ja liimattu vedellä marsipaanikiekkoon. Kasvot piirsin mustalla elintarviketussilla. Kultaiset "tähdet" piirsin kultaisella elintarviketussilla. Kakun reunassa olevan koristekuvioinnin painelin marsipaanityökalulla.

OMAT KOMMENTIT:

Tarkoitukseni oli ensin maalata tuo kuva Helinä-keijusta. Iski kuitenkin uskon puute omiin taitoihin ja lopulta myös niin kiire, ettei maalaus olisi ehtinyt kuivua. Oli kyllä melkomoista näpertämistä leikata noita osia..

Vaikka pidän yksinkertaisista ja "linjakkaista" kakuista, tämä olisi mielestäni kaivannut muutaman koristeen lisää. Siinä vaiheessa, kun tajusin sen, asialle oli enää hankala/myöhäistä tehdä mitään mikäli halusi, että värisävyt täsmäävät keskenään yms.

Kyllä huomaa, että olen tehnyt aika vähän tämän tyyppisiä lastenkakkuja. Vähän kankealta tuntui jälleen pitkästä aikaa tehdä tuollaista leikkaa-liimaa -tyyppistä kuvaa. Siksi en olekaan itse ihan tyytyväinen toteutukseen. Täytyy opetella se maalaaminenkin kunnolla..