LINKIT PÄIVITETTY 17.1.2011

Kaikenlaista pientä on tullut osteltua tässä viime aikoina, joten tässä pieni pläjäys niistä. Jatkossa pyrin kertomaan entistä enemmän käyttämistäni tarvikkeista nimenomaan täällä tarvikeosiossa. Pyrin lisäämään myös suorat linkit leipomistarvikekauppojen nettisivuille kyseiseen tarvikkeeseen.

HUOM! En mene vastuuseen linkkien sisällöstä! Eli jos vahingossa esim. olen laittanut väärän linkin väärän tuotteen kohdalle.

- Konvehti- ja muffinivuoat EIVÄT ole samassa pussissa, vaikka niin voisi virheellisesti päätellä kuvasta. Ehdin vain avata muffinipussin ennen kuvan ottamista ja poistaa tuon Wiltonin kyltin.

- Heteitä oli kolmenlaisia tuossa samassa pussissa, 60 kpl kutakin.

- DrOetkerin valkoinen marsipaani on uutuustuote Suomessa. Ostin yhden pötkön kokeeksi. Ainakin Helmeilevää kehui blogissaan, että väri on ihanan valkoinen. Aiemmin Suomessa on myyty vain Sallisen luonnonvalkoista marsipaania ja sitä on joutunut aina valkaisemaan itse. Josko tässä vihdoin olisi oikeasti valkoinen marsipaani :)

- Nuo kimalle/kristallijauheet ovat aivan ihanan värisiä Kimalle pelastaa aina kaiken

- Minulla ei ole ollut muotoilusientä, mutta viime aikojen kukkakokeilut saivat hankkimaan sellaisen. Kukkien muotoilun pitäisi olla helpompaa tuon päällä kuin kovalla pöydällä.

 

Alla vielä pari lähikuvaa tarvikkeista: